| Kuntotesti on konkreettinen
keino saada mitattua tietoa sen hetkisestä kunnosta, ja testin perusteella
annettu palaute motivoi erinomaisesti omatoimiseen kunnon kohotukseen.
Mittaustulosten pohjalta on mahdollista antaa hyvinkin yksilöllisiä ohjeita
fyysisen kunnon ja työkyvyn parantamiseksi.
Seurantatestit innostavat liikkumaan, ja kertovat harjoittelun vaikutuksen
ymmärrettävällä tavalla. Seurantatesteillä voidaan mitata ja arvioida
toteutettujen toimenpiteiden tuloksellisuutta myös laajemmassa mittakaavassa.

Kuntotestin sisältö ja toteutustapa suunnitellaan aina asiakkaan tarpeista
lähtien. Testin tavoite päätetään yhdessä asiakkaan kanssa, ja se voi
olla esim. kunnon määrittäminen, harjoittelun sopivuuden/ tehokkuuden
seuranta, liikuntaan motivointi, yksilöllisen liikuntaohjelman suunnittelu
tai testaus osana työkykyä ylläpitävää toimintaa.
Testauksesta pyritään luomaan asiakkaalle iloinen ja kannustava kokemus.
Pelkästään heikkouksien etsimisen sijaan pyritään tukemaan testattavalla
jo olemassa olevia vahvuuksia. Testaajina toimivat ammattitaitoiset ja
kokeneet fysioterapian ammattilaiset.
Testit voidaan toteuttaa joko yksilö- tai ryhmätesteinä, osana laajempaa
TYKY-toimintaa tai itsenäisenä tapahtumana. Kuntotestit ja mittaukset
sopivat mainiosti myös osaksi liikunta- ja teemapäivien
ohjelmaa!
Palautteen merkitys on testauksessa ensiarvoisen tärkeä. Ammatitaitoinen
testaaja pystyy poimimaan testituloksista oleellisimmat kohdat ja esittämään
ne asiakkaalle ymmärrettävässä muodossa.
Tärkeää on, että testi palvelee nimenomaan asiakkaan omia tavoitteita
ja innostaa häntä jatkoharjoitteluun. Yksilöllisen palautteen lisäksi
voidaan testeistä tehdä myös ryhmäraportteja, laajempaa seurantaa ja tulosten
analysointia.
Kuntotesti voi sisältää mm.:
- terveyttä, työkykyä ja liikunta-aktiivisuutta kartoittavia
kyselyjä
( esim. työkykyindeksi )
- aerobisen kunnon mittauksen
( ERGOMETRI-testi, UKK-instituutin kävelytesti, STEP-testi,
Cooperin testi )
- lihaskuntotestit
( selkä, vatsa, ylä- ja alaraajat, käden puristusvoima )
- liikkuvuusmittaukset
( lihaskireydet, notkeus, rangan liikkuvuus )
- painon sopivuuden ja kehon koostumuksen määritys
( painoindeksi= BMI, rasva%, vyötärö-lantiosude ).
Sivun alkuun
06.06.2004
|